Nordean Osaketutkimus Stora Enso - Stora Enson osake on kehittynyt myönteisesti, mutta näemme siinä edelleen potentiaalia. Stora Enso on investoinut viime vuosina rajusti, mikä on luonnollisesti myös syönyt kassavirtaa. Nyt investointitahti on kuitenkin rauhoittumassa kohti sen vuosittaisten poistojen tasoa. Tämä tarkoittaisi investointien määrän laskua noin 600 miljoonan euron tasolle, kun se viime vuosina (2012–2016) on ollut keskimäärin 860 miljoonaa euroa. Uskomme tämän alleviivaavan paranevaa kassavirtaa ja vahvistavan tasetta, mikä mahdollistaa korkeampien osinkojen maksun. Myös suotuisa markkinatilanne sekä uusien yksikköjen tuominen tuotantoon tukevat yhtiön tuloksentekokykyä. Fortum - Matala sähkönhinta on Fortumin riesana mutta uskomme, että tilanteeseen tulee parannusta pidemmällä aikavälillä. Fortumin osalta suuri kysymysmerkki on myös se, mitä yhtiö tulee tekemään mittavalla kassallaan. Sitä on tarkoitus käyttää mm. uusien liiketoimintojen hankkimiseen. Suurta kauppaa ei ole nähty, mutta sen sijaan useampia pienempiä kauppoja (kuten Ekokem ja Hafslund-kauppa Norjassa) sekä uusia projekteja (kuten Venäjän tuulivoima). Venäjän tilanteen hiljattainen parantuminen tukee yhtiön tuloksentekokykyä, ja se on jo näkynyt yhtiön luvuissa. Sampo - Sammon osake on kehittynyt viime aikoina heikohkosti, kun haastavat sijoitusmarkkinaolosuhteet ja epävarmuus osingon kasvutahdista ovat pitäneet sijoittajat varovaisina. Yhtiön johto on kuitenkin kommentoinut luottavasti osinkonäkymää ja vajaan 6 %:n osinkotuotto rajoittaakin osakkeen laskuriskiä. Näemmekin nykykurssin houkuttelevana ja Nordea-omistuksen tarjoavan lisäpotentiaalia. Kone - Kone on laatuyhtiö, jonka toiminta on kehittynyt myönteisesti. Kiinan tilanne on suuri kysymysmerkki yhtiölle, sillä suuri osa kasvusta tulee sieltä. Toisaalta huollon osuus kasvaa koko ajan, myös Kiinassa, ja tämä vakaampi sekä tuottava liiketoiminta on edelleen kasvu-uralla. Pitkällä aikavälillä Kone hyötyy maailmanlaajuisista megatrendeistä, kuten väestönkasvusta ja kehittyvien maiden kaupungistumisesta. Konetta tukevat myös vahva kassavirta ja tase, vakaat tulosnäkymät ja johdon vakuuttavat näytöt. Lisäksi yhtiön paisuva kassa voimistaa jälleen odotuksia ylimääräisestä voitonjaosta tai suuremmista yrityskaupoista. Osaketodistus Suomalaiset Yhtiöt Kertyvä Kuponki Osaketodistus Suomalaiset Yhtiöt Kertyvä Kuponki on enintään noin viiden vuoden mittainen Nordea Bank AB:n (publ) liikkeeseenlaskema pääomaturvaamaton strukturoitu joukkovelkakirjalaina, joka tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden sijoittaa neljään suomalaiseen suuryhtiöön. Vaihtoehto suorille osakesijoituksille Kohde-etuutena on neljä tunnettua suomalaista yhtiötä Mahdollisuus houkuttelevaan tuottoon myös markkinoiden pysyessä paikallaan Suoja 50 prosentin kurssilaskua vastaan Sisällys Sivu 3: Kohde-etuus Sivu 4: Tuotonlaskenta ja nimellispääoman palautus Sivu 5: Osaketodistuksen riskit Sivu 7: Keskeiset tiedot Lähde: Kristian Tammela Sijoitusstrategi, Nordea Osaketutkimus Toukokuu 2017
Download PDF file